Sponsorointi: Urheilijayhteistyö vuonna 2018

30.05.2018

Metsäkonepalvelu Oy jatkaa yhteistyötä tuttujen urheilijayhteistyökumppaneiden kanssa. Vuonna 2018 jatkamme yhteistyötä soutaja Robert Venin, suunnistaja Inka Nurmisen sekä ampumahiihtäjä Mari Laukkasen kanssa.

Soutaja Robert Ven avaa kansainvälisen kilpailukautensa kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Belgradissa maailmancupin kilpailussa. Robert soutaa tuttuun tapaan miesten avoimessa yksikössä (M1X).

Alkavaan kilpailukauteen Robert on päässyt valmistautumaan poikkeuksellisen hyvin. Hän valmistui syksyllä Aalto-yliopistosta diplomi-insinööriksi ja menneenä talvena Robert on ensimmäistä kertaa urallaan voinut keskittyä täysillä urheilijaelämään. Takana onkin poikkeuksellisen paljon leirielämää ja avovesiharjoittelua ulkomailla.

Kauden 2018 päätavoitteet Robertilla on menestyä maailmancupin osakilpailuissa sekä syksyllä soudun olympialuokkien MM-kilpailuissa Bulgariassa.

Suunnistaja Inka Nurminen on maamme lupaavimpia nuoria naissuunnistajia. Inkalla on takanaan hyvin sujunut talviharjoituskausi, mutta kilpailukausi alkoi ikävissä merkeissä. Kevään viimeisen kovan harjoitusleirin päätteeksi todettu rasitusvamma pitää naisen useita viikkoja pois suunnistusmaastoista ja juoksulenkeitä.

Samalla Inkan matka kesän kansainvälisiin arvokisoihin koki kovan kolauksen. Toipuminen kilpailukuntoon ottaa viikkoja ja todennäköisesti näyttökilpailut joista arvokisavalinnat tehdään, jäävät väliin. Jos näin käy, keskittyy Inka tänä vuonna kilpailemaan syksyn SM- kilpailukaudella.

Ampumahiihtäjä Mari Laukkanen otti olympiakauden jälkeen aikalisän miettiäkseen uransa jatkoa. Iloksemme Mari on ilmoittanut jatkavansa uraansa. Ampumahiihdon lisäksi Mari kilpaili päättyneellä kaudella myös maastohiidon sprinttimatkoilla. Tulevan kilpailukauden ohjelma on vielä auki, mutta todennäköisesti Maria nähdään myös ensi talven lumilla sprinttien lähtöviivalla.

Yksilöurheilijoiden lisäksi olemme tukemassa toimialueellamme seuratoimintaa eri muodoissa. Merkittävimpänä seurayhteistyökumppanina on Jämsänkosken Ilveksen jalkapallon edustusjoukkue. Ilves pelaa alkaneella kaudella Keski-Suomen piirin 4.divisioonassa. Vuonna 1930 perustettu perinneseura nauttii kulttimainetta jalkapallopiireissä. Kotiottelut luonnonkauniilla Jukka Virtasen Pallokentällä, Herranmetsän kannatusjoukon edessä tarjoavat tunnelmaa jota ei rahalla saa. Käymisen arvoinen vinkki kaikille kesälomamatkaajille, seurasi lajia tai ei.

16.08.2019Avoimia työtehtäviä Kone-Yijälä Oy:ssä
07.08.2019Avoin työtehtävä: Operaatioesimies
25.07.2019Kone-Yijälä Oy yhdistyy Metsäkonepalvelu-konserniin
05.07.2019Avoin työpaikka: metsätraktorin kuljettaja
17.06.2019Koneyrittäjät - Yhdessä enemmän jo 50 vuotta
10.06.2019Sponsorointi: Mari viihtyy huipulla
21.05.2019Korjuukatsaus
20.05.2019Sponsorointi: Inka nauttii luonnosta monin tavoin
18.05.2019Timo Tolpasta metsäneuvos
04.04.2019Etsimme lisäresurssia hakkuutähteiden metsäkuljetukseen

Siirry arkistoon »